|
|||||
Katajaisen Elotuuli"Pihka"
Yleistä: rekisterinumero:
FI54203/13
Terveys: Jalostustarkastus: hyväksytty (30.1.2016) juoksut: 29.8.14, 11.3.15, 25.10.15, 28.5.16 Pihkasta: Pihka on entinen sijoituskoirani, jonka astuttaminen ei aikanaan onnistunut. Pihka on ollut kauan kaivattu ja oikeasti odotettu koira. Alun perin minulle piti tulla oma koira ja sijoituskoira vasta joskus myöhemmin. En kuitenkaan sulkenut sijoituskoiran mahdollisuutta pois, kun eteen sattui mukavanoloisen kasvattajan hakuilmoitus sijoituskodista, mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen ja sitten sitä kotona hyöri jaloissa jo pieni riistanvärinen koiranpentu. Pienestä peikonnäköisestä koirasta on tullut aivan ihana, juuri sellainen kuin mitä olen toivonut. Ja itseasiassa enemmänkin! Pihka on ollut pennusta asti todella reipas, energinen ja ihmisläheinen. Välillä se on toki aiheuttanut harmaita hiuksia tempauksillaan, mutta niinhän ne koirat tuppaavat aina tekemään. Pihka on älykäs ja se on helppo oppimaan niin hyviä kuin huonojakin tapoja. Sille monesti riittää muutama nappiin ajoitettu toisto, jonka jälkeen se itsekin hoksaa jutun juonen. Monesti kouluttaja tuntuukin olevan koiraa hitaampi... Pihka palkkautuu hyvin nameilla, koska se on ruoalle perso ja ruoka on muutenkin sille tärkeä asia. Lelupalkka käy sille myös hyvin, mutta se saattaa joskus vetää niistä itsensä ylikierroksille ja palautuminen kestää hetkisen. Pihkan kanssa harrastelemme ihan kotitokoa, temppujen opettelua ja retkeilyä. Myös jälkeä, pallopaimennusta ja potkukelkkailua ollaan kokeiltu. Tulevaisuuden haaveissa olisi toivottavasti tarkoitus tutustua agilityyn ja paimennustakin olisi mukava kokeilla. Muutamassa näyttelyssäkin on tullut käytyä ihmettelemässä. Pihka asuu itseään neljä vuotta vanhemman suomenlapinkoiranartun kaverina, jonka kanssa ne ovat kuin paita ja peppu. Pihka on kasvanut kerrostalossa, mutta on tottunut myös maalla omakotitalossa asumiseen. Pihka tulee todella helposti juttuun toisten koirien kanssa ja se puhuu ns. taitavasti koiraa. Selkeän ele- ja kehonkielen ansiosta sitä on myös erittäin helppo tulkita. Pihka on perusluonteeltaan iloinen, kiltti, yhteistyöhaluinen, ihmisrakas, pehmeä ja nöyrä. Sanotaan, että nimi on enne ja Elotuuli kuvastaa hyvin sitä, millainen Pihka on. Se on aina valmis toimintaan sekä haluaa olla kaikessa mukana ja viihtyykin siellä missä tapahtuu. Pihka on myös tottunut pennusta asti eri eläimiin (kissat, lehmät, hevoset), eri-ikäisiin ja erilaisin apuvälinein (pyörätuoli, rollattori) kulkeviin ihmisiin. Lapsia sekä tuttuja ihmisiä Pihka rakastaa ja käyttää aina tilaisuuden hyväkseen nuolemalla ystävällisesti ihmisten korvia. Pienen ikänsä ajan Pihka on pysynyt terveenä. Yhden kennelyskän se on sairastanut ja saanut kaksi outoa reaktiota jostain, jolloin sillä turposi pään ja kaulan alueet.
Pihka kesäkuussa 2015
Näyttelyt: Ristijärvi RN 16.8.2014, JUN EH3, Elina Haapaniemi Vasta 10 kk, iloinen, kovin kevyessä turkissa esitetty juniori. Narttumainen, vielä kesken kehittyminen. Riittävä kallo, kevyt kuono-osa. Hyvät korvat. Vielä kevyt runko. Epävakaat liikkeet, varsinkin edestä. Hyvä häntä. Tarvitsee aikaa ja uuden turkin. Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen lähestyttäessä. Kajaani KV 11.1.202015, JUN EH, Marjatta Pylvänäinen-Suorsa Kevytluustoinen, mittasuhteiltaan oikea narttu. Selvä sukupuolileima. Kevytpiirteinen pää. Kapea kuono. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula ja selkä. Runko vielä kapea ja matala. Tasapainoisesti kulmautunut. Etuliikkeissä löysyyttä. Häntä saisi taipua selälle paremmin. Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen lähestyttäessä. Hyrynsalmi RN 23.5.2015, NUO EH1, Matti Palojärvi Riistanvärinen. Mittasuhteiltaan oikea. Kevyt oikealinjainen pää. Erinomainen runko, hyvä raajaluusto. Riittävät kulmaukset. Hyvä karvapeite ja häntä.Kevyt liike. Miellyttävä luonne. Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä. Muhos RN 6.6.2015, NUO ERI2, Pekka Teini Rotutyyppi erinomainen. Erinomainen sukupuolileima ja mittasuhteet. Oikea karvapeitteen laatu. Oikealinjainen pää, vielä hieman niukat poskikaaret. Hyvä kaula. Hieman pehmeä selkälinja. Hyvä häntä ja turkki. Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä. Kuopio 31.1.2016, AVO H, Jaana Hartus Kookas, melko hyvä tyyppinen narttu, jolle toivoisin enemmän raajaluustoa. Hieman pitkä lanneosa. Lempeä ilmeinen, kapeahko pää. Etenkin kuono voisi olla täyteläisempi. Pyöreähköt silmät. Riittävä askelmitta, kapea takaa. Karvapeite varsin niukka tänään.
Pihka kesäkuussa 2015 Luonnetesti 10.4.2016 Maaningalla Toimintakyky -1 (pieni)
Pihka kesällä 2014
|
|||||
![]() |
|||||